Koulukoiran hommia

Osa 4 Koronakoira

Viime aikoina on uutisoitu koronakoirista. Itse olen asiantuntijuuden ytimessä palvellessani lähiopetuksessa yläkoulun pajassa.

Jotkut koronakoirat ovat erikoistuneet haistelemaan lentokentällä yhtä virusta, mutta minä olen palvellut lähiopetuksessa haistelemalla sujuvasti moni asioita: haistelen hyvinkin helposti oppilaiden vaatteista kotona olevat koirat, kissat ja jyrsijät. Olen haistanut myös jäänteet tennispallon pitämisestä ja syömisestä. Minua voinee pitää hyvin monipuolisena koronakoirana. Olisi hassua rajoittaa taitoa vain yhden viruksen haisteluun.

Susihavainto Arabiassa

Lauantaina ja sunnuntaina lehdet uutisoivat pääkaupunkiseudulla kulkevasta sudesta. Arabian peruskoulu voi vahvistaa osaltaan näköhavainnon. Susi kuvattiin perjantaina rehtorin kansliassa toimistotyön äärellä. Lehdistössä spekuloitiin suden tuntomerkkejä (mm. väritys ja kapeat, lähekkäin toisiaan olevat silmät). Tuntomerkkeihin lisättäköön, että susi käytti yllättävän näppärästi puhelinta. 

Koulukoiran hommia

Osa 3

Koulurakennuksessa on sellaisia osia, jotka ovat luontaisesti mielenkiintoisia ja sitten niitä, joita kuuluu pitää omituisista syistä tärkeinä. Jälkimmäisistä nostaisin yhden ylitse muiden: aulan betonipylväät. Ne ovat vaaleat pylväät, joiden juurelle en ole saanut vielä pissiä. Erään toisen helsinkiläiskoulun sisäpylväisiin kävin lirauttamassa, mutta nämä on ohitettu turhan nopeasti. Ovat kuulemma tulleet joillekin veronmaksajille hyvin kalliiksi, kun rakennusta on pitänyt suojella niiden takia. Varmasti joku tykkää.

Pitkät käytävät ovat kivoja. Siellä voi juosta huikeita matkoja pallojen perässä ja olla ihastuneiden laumojen rapsuteltavana.

Yhdestä ovesta leijailee käytävään usein kutsuva tuoksu. Kerran poikkesin tarkemmin vilkaisemaan paikkaa. Tutustuin emäntään, joka hämmästyi hieman tavattuaan minut keittiössään. Hämmästystä saattoi lisätä se, että paikalla oli myös joku keittiöesimies. Varmasti molemmat olivat ihastuneita tapaamisesta, koska tuijottivat minua niin suurentunein silmin. Hetki oli vaikuttava. Kuulin emännän muistelleen sitä jälkikäteenkin.

Matikan luokassa ikkunat ovat ihanan alhaalla. Sieltä on hieno näkymä ympäristöön ja kadulla kulkeviin koiriin. Kerran kesken 8C:n matikan tunnin komensin oikein kunnolla ohi kulkevaa pikkukoiraa, jolloin oppilaat melkein tipahtivat tuoleiltaan, Lauri-opettaja oli pyörtyä ihastuksesta ja kaikki väsyneet heräsivät. Minusta lopputulos oli hyvä. Saatiin virtaa kerralla kaikkiin, mutta sen jälkeen ikkunoissa on pidetty sälekaihtimia. Minulle sopisi hyvin tarkkailla samalla kertaa sisä- ja ulkopuolta. Tämä on varmasti joku muodikas mindfulness-juttu. Sitä on ollut liikkeellä.

Koulukoiran hommia

Osa 2

Pallojen merkitystä koirille ja ihmisille ei voi yliarvioida. Jos pitäisi nimetä joku merkittävä asia maailmassa, pallo olisi yksi olennaisimmista poronluiden lisäksi. Kotona melkein kaikki laumani jäsenet menevät ja tulevat niiden kanssa. Minä ja isäntä keskitymme pieniin keltaisiin, mutta pienemmät laumani jäsenet kuljeskelevat ja temppuilevat isompien pallojen kanssa.

Työpaikalle tultuamme avaamme pajan kaapin ja otamme sieltä ison pallon ja pienen keltaisen. Joskus otan keltaisen mukaan myös muihin tiloihin, mutta välillä se täytyy jättää, jos lähdemme toiseen luokkaan tai ruokalaan.

Matematiikan tunnit ovat erityisen mieluisia paikkoja. Laurin luokassa on aina liitutaulun reunustalla yksi pallo. Sitä käytetään havaintovälineenä (koirille tärkeistä asioista). Käyn nappaamassa sen välittömästi. Lauri näyttää aina tyytymättömältä tilanteeseen, mutta en välitä. Kerran Lauri mulkoili minua erityisen pahasti, kun hän halusi näyttää palloa oppilaille, muttei muka voinut koskea siihen siksi, että olin pitänyt sitä suussani. Olen jotenkin aistivinani, ettei kyseessä ole suuri koirien ystävä.

7C opiskelee matematiikkaa koulun mielenkiintoisimmassa luokassa. Ette voi aavistaakaan, miten riemastuin, kun näin ensi kertaa oppilaiden tuolit. Jokaisessa tuolinjalassa on pallo: sata palloa samassa tilassa. Minä sekosin. Juoksentelin ympäriinsä ja oppilaat ottivat kiitettävästi osaa riemuuni. Sitä en ymmärrä, miksi palloja ei saa irti. Välillä on vaikeaa löytää liikkuva pallo niiden sadan paikallaan olevan pallon joukosta. Mutta jos pitää valita yksi suosikkiluokka, niin valinta on lapsellisen helppo.

Koulukoiran hommia

Osa 1

Työaamu alkaa sillä tavalla kuin arkiaamut tuppaavat alkamaan. Heräämisen jälkeen tarjoillaan lampaanlihaa kurkkuhöysteellä. Hyvänä aamuna emäntä vie minut lenkille, huonompina aamuina joudun kuljeskelemaan pienempien tyyppien kanssa. Nykyisin pyrin pitämään pienten kanssa kuljetun matkan miniminä. Aika hyvin toimii se, että ryhdyn makaamaan tielle ja jarruta kaikilla tassuilla.

Työpäivä tulee aina vähän yllätyksenä. Juuri kun olen kiepaisemassa sohvalle tai omaan petiin köllöttämään, emäntä kertookin eteisestä, että lähdetään töihin. Ilahdun kovasti. Autokyydistä en tykkää. Seison takapenkillä valjaissa jäykistynein jaloin.

Olen melko etevä huomaamaan, milloin lähestytään työpaikkaa. Toisaalta, onko tuo nyt mikään ihme, kun koulurakennuksen peruskorjatut seinät kiiltävät niinkuin sontiaisen selkä. Kun päästään koulun viereen, minä huudan ja hypin takapenkillä kuin hullu. Huudon jälkeen on kamala kiire pissiä keskeiselle paikalle lähelle sisääntuloa.

Astuttuani ovesta sisään käyttäydyn ammatillisesti. Kuljen emännän vierellä. Joskus poikkean muutaman metrin moikkaamaan tuttuja, mutta palaan kutsusta takaisin. Vielä viime talvena aamu alkoi muiden ammattilaisten moikkaamisella kahvin tuoksun leijuessa ympärillä, mutta nykyisin meno on vaisumpaa. Ei kahvia. Ei istuskelua sohvilla. Väki kulkee rätit naamalla niin että hyvä, jos silmiä enää erottaa. Tykkäsin enemmän entisestä tyylistä.

Menemme aina ensiksi pajaan. Se on melko iso huone, jonka kaapista löytyy palloja ja lelukoira. Siinä nyt ehkä keskeisimmät asiat sen huoneen tarkoituksesta. Pienen odottelun jälkeen sisään tulee yleensä melko pitkiä oppilaita. Huomaan nopeasti, kuka pitää minusta erityisen paljon. Melkein kaikki kuitenkin rapsuttavat. Toki eniten arvostan superrapsuttajia.

Itse pidän tärkeänä moikata kaikki tulijat. Tarjoan auliisti myös pallojani oppilaille. Joillekin niitä pitää käydä tyrkyttämässä useita kertoja, jos eivät kerrasta ymmärrä ryhtyä leikkimään. Minä olen kuitenkin joustava: jos oppilas ei halua leikkiä, otan myös vaihtoehtoisesti vastaan rapsutusta. Välillä otan pienet torkut. Jatkan niitä siihen asti, kun joko ihminen tai pallo liikkuu. Joskus minut komennetaan lepoon lattialle. Oppilaiden on kuulemma välillä opiskeltava.