Ruuti-rahalla lisää kouluviihtyvyyttä!

Ruuti-raha on vuosittainen oppilaskunnan käyttöön suunnattu budjetti, joka on tarkoitus käyttää koulun viihtyvyyden parantamiseen.  Hankinnat perustuvat oppilaiden toiveisiin. Ruuti-rahan tavoitteena on lisätä oppijoiden osallisuutta ja oppilaitosten yhteisöllisyyttä. 

Ruuti-rahan käytöstä päättää koulun oppilaskunta yhdessä.  Käyttökohteet päätetään aina prosessilla, jossa koko koulu on mukana. Tänä poikkeuksellisena vuonna halusimme parantaa kouluviihtyvyyttä Ruuti-rahalla esimerkiksi jollain hankinnalla, sillä koronarajoitusten takia emme pystyneet järjestämään mitään yhteistä tapahtumaa. 

Ruuti-raha-prosessi oli monivaiheinen. Luokat saivat ensin ideoida käyttökohteita, jotka sitten lähetettiin oppilaskunnan hallitukselle. Tänä vuonna tuli monia hyviä ehdotuksia, joista me oppilaskunnan hallituksen ydinryhmässä sitten äänestimme kolme parasta ehdokasta, joihin Ruutirahat sijoitettiin. Nämä kohteet olivat äänivyöryllä voittaneet uudet sohvat sekä kasvit ja laadukkaat jalkapallot uuden kentän kunniaksi. 

Kun olimme päättäneet mihin käytämme rahat, rupesimme selvittämään millaisia  kasveja ja sohvia  voisimme hankkia. Selvittelyn jälkeen lähetimme tilaukset, jotka saapuivat muutamien viikkojen sisällä. Tilasimme tyylikkäät moduulisohvat, sillä halusimme lisää samantyylisiä sohvia kuin mitä aikaisempinakin vuosina oli hankittu. Kasveissa huomioimme helppohoitoisuuden ja allergia ystävällisyyden, jotta koko koulu voisi nauttia niistä. Olemme oikein tyytyväisiä hankintoihin ja toivomme niiden lisäävän viihtyisyyttä täällä koulussa!

Kirjoittanut: Pyry Eskonlahti ja Matias Raappana sekä ohjaavat opettajat Suvi Laukkanen ja Laura Miskala