Kiusaaminen ei kannata

Olin itse kiusaaja. Kiusaajan olo oli todella ikävää ja aina illalla miettiessäni asiaa tuli tosi surullinen olo. Kun asia oli selvitetty huomasin, että välini parani kiusatun kanssa ja nykyään olemme ihan hyviä kavereita. Kun huomaan, että jotain kiusataan tajuan ettei se kannata ja menen väliin.

Kiusaaminen on melko yleistä kaiken ikäisillä. Satunnaisen otannan tuloksena kahdestatoista eri-ikäisestä ihmisestä 8 kertoi olleensa joskus kiusattu ja 3 myönsi joskus kiusanneensa. Tosiasiassa luulen lukujen olevan korkeammat, mutta kiusatut eikä kiusaajat haluat muistella ikäviä asioita, joten niistä ei puhuta.

Pyry

digijournalisti

Advertisements